Syksyn puutarhatyöt: näin valmistelet kasvit talveen

Julkaistu: 17.9.2025

Miksi syystöillä on merkitystä?

Syksyn tulo ei tarkoita, että on aika lopettaa pihan- tai puutarhanhoito. Syksy on ratkaiseva vaihe seuraavan kasvukauden kannalta. Kun monivuotiset kasvit saavat rauhassa siirtää ravinteet ja energian juurakkoon, ne selviävät pakkasista paremmin ja lähtevät keväällä vahvaan kasvuun. Yksivuotisten osalta maaperäkin hyötyy, kun siihen lisätään ravinteita ja orgaanista ainesta jo ennen talvea. Näin keväällä ei tarvitse aloittaa nollasta, vaan maassa on jo valmiiksi elinvoimaa ja mikrobitoimintaa.

Syksyinen puutarha, jossa näkyy kompostilaatikot ja istutuslaatikot

Juurekset, vihannekset ja hedelmät

Juurekset, kuten porkkana, palsternakka ja punajuuri, kannattaa nostaa ennen maan jäätymistä. Näin vältyt kylmän aiheuttamilta vaurioilta ja varmistat, että vihannekset säilyvät paremmin. Sipulit säilyvät parhaiten, kun ne nostetaan kuivana päivänä, annetaan kuivahtaa ja varastoidaan viileään.

Tomaatti, kurkku ja muut yksivuotiset kasvit eivät enää syksyllä kanna pitkälle. Niiden tuotokset kannattaa kerätä pois ilmojen viiletessä jo hyvissä ajoin ennen pakkasten tuloa. Usein sadon viimeiset hedelmät ja vihannekset ovat raakoja, kitukasvuisia tai muuten ihmisille syöntikelvottomia. Matokompostin maille nämäkin ovat suurta herkkua, joten ethän heitä niitä pois! Jos sinulta ei vielä löydy matokompostia, kurkkaa ohjeet Lieromaan oppasta: Näin perustat oman matokompostorin vaihe vaiheelta

Kuolleiden yksivuotisten kasvien jäänteet on syytä poistaa loppusyksystä, jotta taudit ja tuholaiset eivät pääse talvehtimaan kasvualustassa. Kuolleet kasvit kannattaa pitää pois matokompostista ja ne voi sen sijaan laittaa lämpökompostoriin. Hyvin toimiva 50-70 °C lämpötiloihin pääsevä lämpökomposti tappaa kasvitaudit ja tuholaiset tehokkaasti. Ethän täytä kunnallista biojätteen keräysastiaa suurella määrällä kasvijätettä. Pienet määrät sopivat biojäteastiaan, mutta suuremmat määrät on vietävä jäteasemalle, ellei itsellä ole mahdollisuutta lämpökompostorin käyttöön.

Raparperi

Raparperi on monivuotinen kasvi, joka kerää syksyllä kaiken voiman juurakkoonsa. Kun lehdet ja varret jätetään rauhassa lakastumaan, kasvi ehtii siirtää ravinteet maanalaisiin juuriin. Tämä näkyy keväällä vahvempina ja runsaina versoja. Loppusyksyn lehdet kannattaakin jättää paikalleen lakastumaan. Lakastumisen jälkeen lehdet voi leikata pois tai ne voi jättää maan pinnalle katteeksi, joka poistetaan vasta keväällä. Raparperin juurelle voi ripotella myös pienen kerroksen kompostimultaa tai matokakkaa, jotka tukevat maaperän mikrobitoimintaa, mutta voimakasta syyslannoitusta ei kannata antaa.

Marjapensaat ja hedelmäpuut

Marjapensaiden ja hedelmäpuiden hoito syksyllä näkyy seuraavan kesän sadossa. Kun ne saavat laadukkaan syyslannoituksen, jossa on runsaasti kaliumia ja fosforia mutta ei typpeä, juuristo vahvistuu ja versot kypsyvät ennen pakkasia. Tämä auttaa kasvia talvehtimaan ja vähentää paleltumisriskiä.

Pensaita voi tarvittaessa hieman harventaa, mutta voimakas leikkaus kannattaa jättää kevääseen. Kuolleiden ja sairaiden oksien poistaminen jo syksyllä kuitenkin säästää kasvilta energiaa ja vähentää tautipainetta.

Pionit ja muut perennat

Pionit ja monet muut perennat varastoivat syksyllä ravinteet juuriinsa. Kun maanpäälliset osat lakastuvat, kasvi imee niistä talteen kaiken, mitä tarvitsee kevääseen. Näin seuraavan vuoden kukinta on runsaampi.

Perennat kannattaakin jättää törröttämään talventörröttäjiksi. Kuolleet kasvivarret suojaavat maata lumipeitteen alla ja tarjoavat hyönteisille talvehtimispaikkoja. Kuivat varret poistetaan keväällä heti lumien sulettua.

Nurmikon valmistelu talveen

Myöskään nurmikon syyshoitoa ei kannata unohtaa. Oikea käsittely syksyllä vaikuttaa siihen, kuinka vihreänä ja terveenä nurmikko nousee keväällä. Liian pitkä nurmi lakoaa lumen alla ja saattaa homehtua, kun taas lumi ja pakkanen vaurioittavat liian lyhyeksi leikattua nurmeae helpommin. Sopiva korkeus viimeisessä leikkuussa on noin viisi senttiä.

Syyslannoitus vahvistaa nurmikon juuristoa ja parantaa sen talvenkestävyyttä. Nurmikolle kerääntyvät lehtikasat kannataaa haravoida pois, ettei nurmi tukehdu ja altistu homeelle. Tämä on pieni työ, mutta sen merkitys näkyy seuraavana keväänä terveenä nurmipintana. Nurmikon syyslannoitukseen kannattaa valita nimenomaan nurmikolle suunniteltu syyslannoite. Jos haluat perehtyä lannoitteiden eroihin, kannattaa kurkata toinen julkaisuni NPK – typpi, fosfori ja kalium: Kasvien lannoittaminen eri vuodenaikoina

Istutuslaatikot ja kukkapenkit

Istutuslaatikot ja kukkapenkit kannattaa puhdistaa huolellisesti. Jos kuolleet kasvit jätetään paikoilleen, ne toimivat talvehtimispaikkoina taudeille ja tuholaisille. Suuret kasvinjätteet, kuten tomaattien varret tai kaalien lehdet, kuuluvat lämpökompostiin, jossa korkea lämpötila hajottaa ne turvallisesti.

Multaa on hyvä myös pehmentää ja ilmata möyhentämällä sitä paikallaan. Jos multa on täynnä vanhoja kuolleiden kasvien juurakkoja, niistä voi poistaa sen verran, mitä helposti saa poistettua. Myös osan mullasta voi poistaa ja vaihtaa uuteen ravinteikkaaseen multaan jo syksyllä.

Matokakka on erinomainen maanparantaja kukkapenkkeihin tai uudelleen käytettäviin istutuslaatikoihin. Se lisää maaperän hyödyllistä mikrobitoimintaa ja antaa sille hitaan, luonnollisen ravinnelisän. Kun sitä levittää kevyenä pintakerroksena syksyllä, maa on keväällä valmis vastaanottamaan uutta kasvua.

Kompostien hyödyntäminen syksyllä

Syksy on paras aika hyödyntää kompostien ravinteet maassa. Lämpökompostin kompostimulta sekä matokompostin matokakka toimivat täydellisenä pintalannoitteena, jotka lisäävät maaperän hyödyllistä mikrobitoimintaa ja antavat sille hitaan, luonnollisen ravinnelisän kevättä varten. Matokakan keräämisestä ja käyttötavoista olen kertonut tarkemmin täällä: Opas matokakan keräämiseen ja käyttöön

Syksy on seuraavan kesän alku

Kun kasvit saavat kerätä voimaa juurakkoonsa ja maa saa ravinteita talteen, seuraava kasvukausi alkaa vahvemmalta pohjalta. Jokainen syksyllä tehty työ sadonkorjuusta, kompostin lisäämiseen, perennojen alasleikkaukseen tai nurmikon syyslannoitukseen näkyy keväällä nopeampana kasvuna, terveempinä kasveina ja runsaampana satona. Syksy on siis uuden puutarhakauden ensimmäinen askel, joka kannattaa hoitaa huolella.

Valokuva Joonas Niemenjoesta

Kirjoittaja: Joonas Niemenjoki

Olen Järvenpäässä asuva matokompostoinnin harrastaja ja Lieromaa.fi-sivuston perustaja. Päivisin työskentelen rakennusautomaation ohjelmoijana ja keskityn energiatehokkuuteen.

Kirjoitan asioista, joita olen itse kokeillut ja joista on kertynyt käytännön kokemusta. Tavoitteena on tehdä kompostoinnista helpommin ymmärrettävää ja käytännöllistä arjessa.

LinkedIn-profiili Lue lisää minusta

Jaa tämä somessa:

Muita julkaisuja

NPK-lannoitus – typpi, fosfori ja kalium kasvien ravinteina

NPK-lannoitus pähkinänkuoressa: typpi, fosfori ja kalium kasvien kasvun tukena. Näin valitset oikean lannoitteen vuodenaikaan.

puutarhalannoitus

Lue lisää

Matokompostointi kerrostalossa: onnistuu pienessäkin kodissa

Matokompostointi onnistuu kerrostalossa helposti ilman hajuhaittoja. Opi perustamaan oma komposti ja hyödyntämään matokakka.

matokompostointi

Lue lisää